Hercules Juniorien uusista valmentajista viimeisenä esittelyvuoroon pääsee Juuso Madetoja. Hän ottaa haltuunsa seuran kuopukset eli P13 (2011 syntyneet) -joukkueen.
Madetoja on ollut mukana Herculesin, Tervarit-juniorien ja Rovaniemen Palloseuran eri juniorijoukkueiden valmennustehtävissä vuodesta 2004 lähtien. Ensin hän valmensi samaan aikaan kuin pelasi, mutta myöhemmin nappulat joutivat naulaan ja valmennus vei mennessään. Madetojan peliura päättyi Hercules/2:n ja Herkku-Pappojen paidoissa kauteen 2017.
Madetoja on toiminut myös Tervarit-juniorien valmennuspäällikkönä ja erotuomarina. Suomen Palloliiton Pohjoinen alue huomioi Madetojan uurastuksen kentän reunalla Vuoden lasten valmentaja 2022 -palkinnolla.
Millainen on valmennusfilosofiasi?
Uskon pelaajan yksilölliseen kehittämiseen. Pelaajalle on juniorivuosina tärkeää luoda tekniset ja yksilötaktiset työkalut, jotta pärjääminen myöhemmässä vaiheessa on mahdollista. Juniorivuosina joukkueen pelaamisen on tuettava ja mahdollistettava pelaajan kehittyminen, mutta se ei saisi koskaan nousta yksilön kehittymistä tärkeämmäksi asiaksi.
Miten aiot kehittää pelaajia?
Pelaajien kehittyminen on seurausta laadukkaasta arjesta. Harjoittelun tulee olla suunnitelmallista ja sen toteutumista ja laatua on myös tärkeää seurata. Harjoituksissa pitää olla kova vaatimustaso, jotta harjoittelu on kehittävää. U13 joukkueen kanssa fokus on pelaajien teknis-taktisen osaamisen kehittämisessä, varmasti isona painopistealueena tulee olemaan 1v1 -pelaaminen niin hyökätessä kuin puolustaessa.
Täytyy kuitenkin muistaa, että se aika mikä ollaan joukkueen harjoituksissa, on rajallinen. Valmentajana minun on myös tärkeää pitää huoli siitä, että pelaajat pystyvät harjoittelemaan omalla ajallaan laadukkaasti ja heillä on selkeästi tiedossa, mitä omatoimiharjoittelussa kannattaa tehdä. Lisäksi pitää huolehtia siitä, että pelaajat oppisivat urheilullisen elämäntavan, eli harjoittelun lisäksi myös uni- ja ravintoasioihin tulee laittaa aikaa.
Mitä odotat tulevalta kaudelta?
Odotan innolla uuden ikäluokan kanssa tekemistä. Valmentajana luonnollisesti haluaa, että jokainen toimintaan osallistuva pelaaja kehittyy ja tämä luonnollisesti on myös toiminnan päämäärä. Kehitystyö ei myöskään saa rajoittua vain pelaajiin, vaan myös valmentajan on oltava koko ajan valmis oppimaan uutta ja kehittymään.
08.10.2024 09.50 | Hercules-j mukana Osuuskauppa Arinan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukihaussa |
16.09.2024 12.38 | Hercules Junioreiden avoimet harjoitukset lähestyvät! |
16.09.2024 11.00 | Hae valmentajaksi Hercules Junioreihin! |
14.08.2024 11.18 | Hoitopolkumme uudistuu – Jesse Hirvonen vahvistamaan Hercules Junioreiden fysiikkavalmennusta! |
27.06.2024 13.56 | Hercules Junioreiden sääntömääräisen kesäkokouksen 25.6.2024 päätökset |
30.04.2024 12.14 | Hercules yhteisön pyöräilyhaaste 2024! |